Virtuaalimessut

Virtual Rocker

14.12.2011

Slayer, Justice ja Nightwish Provinssirockiin

Ensi kesänä 34. kerran järjestettävä Provinssirock julkaisee ensimmäiset esiintyjänsä.

Juuri uuden albuminsa ”Imaginaerum” julkaissut Nightwish, tulee tekemään vaikutuksensa Provinssirockin yleisöön. Supersuositun kiteeläisorkesterin levy nousi heti ilmestymisviikollaan Suomen albumilistan kärkeen. Tammikuussa maailmankiertueensa aloittava yhtye valmistelee parhaillaan myös albuminsa nimeä kantavaa elokuvaa. Pari vuotta hiljaiseloa viettänyt ja julkaisuaan huolella valmistellut yhtye, tuo energisen esiintymisensä ja upean shownsa Provinssiyleisön eteen.

Provinssin sunnuntai-illassa nähdään yhdysvaltalainen Slayer sekä ranskalainen Justice.

 
22.11.2011

Black Sabbath Suomeen toukokuussa
alkuperäiskokoonpanossaan


Osbourne, Iommi, Butler ja Ward julkistivat paluusuunnitelmansa viime perjantaina Los Angelesissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, jonka juonsi arvostettu spoken word -artisti ja muusikko Henry Rollins. Tilaisuus pidettiin legendaarisessa Whisky A Go-Go -klubissa, jossa bändi heitti ensimmäisen Losin keikkansa tasan 41 vuotta aikaisemmin.

Black Sabbath on myynyt yli 70 miljoonaa levyä ja voittanut lukuisia Grammy-palkintoja. Nyt bändi on tehnyt uuden levytyssopimuksen ja työstää uutta levyään, joka julkaistaan syksyllä 2012. Tuleva levy on kokoonpanon yhdeksäs studioalbumi yhdessä ja heidän ensimmäisensä sitten ”Never Say Die!” -albumin vuodelta 1978.
Black Sabbath

21.11.2011

In Flames kiertää Suomea keväällä


Suomen-keikoilla In Flamesia lämmittelee kotimainen death´n´roll -bändi Ghoul Patrol. Ghoul Patrol voitti viime vuonna Finnish Metal Awardsin Vuoden demobändi-palkinnon. Juuri julkaistun, bändin omaa nimeä kantavan debyyttialbumin arvostelujen perusteella bändiä sopii tituleerata yhdeksi tulevaisuuden suurista metallitoivoista.

In Flames esiintyy seuraavilla paikkakunnilla (K-18)

Perjantai 27.4.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Lauantai 28.4.2012 Tampere, Pakkahuone
Sunnuntai 29.4.2012 Oulu, Teatria
Maanantai 30.4.2012 Jyväskylä, Lutakko

In Flames panoraama Sonisphere 2011 festivaaleilta

In Flames


Virtuaaliesitys: PMMP

Soita ja kysy lisää: Itä- ja Länsi-Suomi 050-3220066 | Pohjois- ja Etelä-Suomi 0440-255888
Ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteessa info@virtualfinland.fi

Haluatko nähdä mainoksesi Virtual Finland sivustolla? Katso mediakortti