Ota Yhteyttä

Esityksen päivämäärä: 14.11.2014

Valokuvaaja: Teppo Kangas - http://www.icthosting.fi


Eduskunnan siirtyminen Kauhajoelle


Talvisodan syttyessä torstaina 30. marraskuuta 1939 joutui myös Helsinki pommitusten kohteeksi. Näissä poikkeuksellisissa oloissa pidettiin tärkeänä, että eduskunnan lainsäädäntötyö voisi jatkua. Sitä paitsi budjetti oli keskeneräinen ja uusia ratkaisuja oli tulossa tiheään. Pääkaupungista näytti tulevan kuitenkin rauhaton työskentelypaikka. Iltamyöhällä pitämässään istunnossa eduskunta päätti lähteä "tänä yönä asemalta klo 3 tarkemmin ilmoitettavaan paikkaan".


Ylimääräinen erikoisjuna saapui Kauhajoelle perjantaina 1. joulukuuta klo 14.30 sakeassa lumipyryssä. Jos lähtö Helsingistä oli kiireinen, ei vastaanottavassa pitäjässäkään ollut paljon aikaa järjestelyihin. Tieto eduskunnan lähestymisestä saatiin vain tuntia ennen junan saapumista asemalle.


Kotitalousopistolla ryhdyttiin valmistamaan tuloateriaa, yhteislyseolla lopetettiin opetus ja järjestettiin koulua eduskunnan työskentelypaikaksi. Parissa päivässä edustajat ja virkailijat majoitettiin ja asunto oli varattu myös myöhemmin saapuville. Turvatoimet käynnistettiin. Eduskunta sai tästä lakeuden kirkonkylästä kaipaamansa rauhallisen työskentelypaikan.


Työskentelystä täällä


Eduskunta kokoontui Kauhajoella ollessaan täysistuntoon 34 kertaa. Ensimmäinen istunto pidettiin 5.12.1939 ja viimeinen 12.2.1940. Istuntosalina toimi yhteislyseon toisessa kerroksessa oleva 8x14 metrin suuruinen juhlasali, joka nyt on sisustettu istuntosalimuseoksi. Tilanahtaus oli kova siitäkin huolimatta, että useimmiten huomattava osa edustajista oli estynyt osallistumasta eduskunnan toimintaan.


Samassa salissa pidettiin myös vuoden 1939 valtiopäivien päättäjäiset 31.1.1940 ja vuoden 1940 valtiopäivien avajaiset seuraavana päivänä. Näihin juhlallisuuksiin osallistui myös tasavallan presidentti Kyösti Kallio ja useita silloisia ministereitä.
Luokkahuoneet oli varattu eduskunnan kanslialle, konekirjoittajille, monistamolle sekä valiokuntien kokoushuoneiksi. Opettajainhuone toimi puhemiesneuvoston kokoushuoneena ja rehtorin huone oli puhemiehen huoneena. Yhdessä alakerran luokkahuoneessa toimi kahvila, jossa edustajat voivat viettää vapaa-aikojaan.


Eduskunnan puhemiehenä tuona vakavana aikana v.1939 valtiopäivillä toimi pormestari Väinö Hakkila, ensimmäisenä varapuhemiehenä maanviljelysneuvos Viljami Kalliokoski ja toisena varapuhemiehenä prof. Edwin Linkomies. Sihteerinä toimi E.H.I. Tammio.


Lue lisää Kauhajoen kotisivuilta

Soita ja kysy lisää: Länsi- ja Pohjois-Suomi 040 7345 543 | Itä- ja Etelä-Suomi 050 322 0066
Ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteessa info@virtualfinland.fi

Haluatko nähdä mainoksesi Virtual Finland sivustolla? Katso mediakortti